Nukkekotiharrastus tempaisee mukaansa

7cdff5df576f274846a6fdf5c71bc56fNukkekodit mielletään tyypillisesti lasten leluiksi, vaikka aikuisia harrastajia on ollut olemassa yhtä kauan kuin itse nukkekotejakin. Harrastuksessa yhdistyvät keräily sekä käsillä tekeminen ja riippuu harrastajasta itsestään, mitä hän haluaa omassa toiminnassaan painottaa. Osa harrastajista tekee kaiken itse nukkekotitalosta alkaen omakätisesti, osa keskittyy keräilyyn ja harvinaisuuksien metsästämiseen. Nukkekodin kanssa puuhailu on yhtä kaikki hyvin visuaalinen harrastus, johon lähes aina liittyvät vahvasti myös käsityöt.

Harrastuksen aloittaminen

Nukkekodin voi hankkia monella tapaa. Harrastuksesta kiinnostunut voi ostaa valmiiksi rakennetun ja sisustetun nukkekodin ja alkaa hiljalleen täyttää sitä uusilla hankinnoilla ja kenties myös omilla tekeleillään ja tuunauksillaan. Nukkekodin voi myös suunnitella ja rakentaa alusta asti itse. Kaikilla harrastajilla ei varsinaista nukkekotia edes ole, vaan miniatyyreja saatetaan keräillä vaikka vain kirjahyllyyn tai seinälokeroon. Jotkin harrastajat tekevät myös niin sanottuja pienoishuoneita eli yhden huoneen kokonaisuuksia, joiden avulla harrastuksessa pääsee hyvin alkuun.

Nukkekodin irtaimiston valmistamisessa rajana on vain oma mielikuvitus. Mitä moninaisempia arkielämän “roskia” aina juomatölkkien klipsuista tablettien läpipainopakkausten muoviosiin on mahdollista soveltaa nukkekodin miniatyyriesineiden rakentelussa. Myös valmiiden miniatyyrien ja vaikkapa Kinder-munista saatavien yllätysten tuunaaminen omaan tyyliin sopiviksi on nukkekotiharrastajien parissa tavallista.

Nukkekotiharrastus Suomessa

Kuten kaikkialla muuallakin maailmassa, myös Suomessa nukkekodit ja niiden esiasteet olivat alun perin aikuisten harrastus. Ensimmäiset suomalaiset nukkekodit olivat kaappeihin tehtyjä pienoishuoneita ja varsin vaatimattomia verrattuna muun muassa nukkekotiharrastuksen kotimaassa Saksassa samaan aikaan nähtyihin upeisiin palatsipienoismalleihin. Nukkekotien kalusteita valmisti 1800-luvun lopulla Kuopiossa toiminut lelutehdas Suomi ja myöhemmin 1900-luvun alkupuolella Oy Suomalainen Lelupaja, joka keskittyi jugend-henkisiin nukkekoteihin ja niiden kalusteisiin. Lasten nukkekodit alkoivat yleistyä vasta sotien jälkeen, aikuisten ‘nukkekoteilijoiden’ pitäessä kuitenkin tiukasti kiinni harrastuksestaan. Vuonna 1991 harrastajat perustivatkin Suomeen Nukkekotiyhdistyksen.

Kenelle nukkekotiharrastus sopii?

Nukkekotiharrastus on valloittava yhdistelmä rentouttavaa käsillä puuhastelua, visuaalisuutta, suunnittelua ja ehkäpä myös pientä tauon pitämistä oikeasta maailmasta. Harrastukseen saa halutessaan etenkin nykypäivänä sisällytettyä vahvaa yhteisöllisyyttä esimerkiksi aiheeseen liittyvien blogien ja keskustelupalstojen sekä ympäri Suomea pidettävien nukkekotitapahtumien muodossa, mutta monille nukkekotiharrastus pitää varmasti enimmäkseen sisällään yksin omassa rauhassa puuhastelua.

ADD YOUR COMMENT